Karkauspäivän mu(i)stelmia

 

Torstai 29.2. oli jännittävä päivä vapaille miehille. Aikuisiän joulu. Montakohan kosintaa osuisi  kohdalle. Ennen vanhaan siitä pystyi kieltäytymään kohteliaasti ostamalla naiselle hamekankaan.

Visa odotti kihelmöivän jännityksen vallassa tuota päivää. Hän oli ostanut mekkokankaiden asemasta tyynyjä kiertelevältä vuodevaatekauppiaalta. Saavatpahan sitten pettyneet kosijattaret halailla niitä Visaa ikävöidessään.
Monenlaisia verkkoja oli ollut vireillä naisten puolelta. Monikohan nyt tulee yrittämään isoa kalaa. Visa tiesi ainakin kolme varmaa. Petunia, joka oli pitkin jo vuoden verran viestitellyt sitä, että Visa miellytti hänen silmiään ja korviaan ja ties mitä. Oli aina vastaan tullessaan tervehtinyt kuin Messiasta, kysellyt kuulumisia ja hymyillyt niin, että silmiin sattui. Virkeä sinkkuihminen.

Sitten oli Orvokki, riemumielinen elävän leski, joka oli rempseillä puheillaan saanut joskus jopa Visankin kaltaisen kovakorvaisen juntturan punastumaan.
Ja Vuokko, hyvässä virassa oleva hieno ihminen oli mielellään hakeutunut Visan juttusille kulttuuririennoissa ja muissa korkeatasoisissa tilaisuuksissa, joihin olivat yhtä aikaa osuneet.
Ja olihan niitä naisia. Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu...

Aamukahvilla Visa siemaili hajamielisesti kahviaan, ei huomannut laittaa edes tavanomaista hienosokerilusikallistakaan. Digilehtikin unohtui auki kuvaruudulle, kun lukija vilkuili vain taloon johtavalle tielle. Arvaillen että tuleeko sieltä naisia autolla vai kävellen tai peräti suksimalla. Ei vielä näkynyt ketään. 
Aamun lehti tuli luettua ja päivä eteni. Tie pysyi tyhjänä, mitä nyt postinjakajan auto kävi tuomassa mainoksia. ”Sinunkin tilaisuutesi on nyt”, luki lehtisessä, mutta yhtään kosiokirjettä ei tullut. Kukapas se nykyaikana kirjeitä lähettelisi, kun postin kulkukin on sitä mitä on.

Visa katsoi postilaatikkoreissulla kauemmas kylätielle. Kovin tyhjää oli. No, parhaat kosijattaret olivat työelämässä, tulevat sitten illalla. Mutta ei tullut ketään. Facebookissa ei ollut liikehdintää eikä kännykkäänkään kilahdellut viestejä. Kummallisen hiljainen koko päivä.

Iltamyöhällä joku soitti ovikelloa. Visan sydän alkoi hakata vimmatusti ja terve puna nousi jalkapohjista poskiin asti. Nyt! Kukahan se on?
No ei ollut kuin naapurin muistamaton mummo, joka oli vahingossa jäänyt lukitun oven taakse ulos.

No mitäpä noista tämän kylän akoista. Sekin Lehdokki, joka on tuonut lämpimäisleivonnaisia, onhan tuo näyttänyt itsekin niitä syöneen. Perä leveä kuin seitsemän leivän uuni.
Ja sekin Iiris, tyhjän räpättäjä. Ei mitään oikeaa asiaa. Ja Jasmiini, joka aina toivotteli hyvää päivän jatkoa ja räpsytti niitä hammasharjaripsiään. Liekö minkään näköinen ilman kaikkia koristuksiaan. Ja Varpu, olisi paremminkin risu kun on niin laiha ja kuiva.

- Parasta ottaa Tapio-snapsu ja käydä vähän jututtamassa Milla-Sofiaa. On niin mukava tyttöihminen eikä hänen kanssaan käy aika pitkäksi. Tiktok, tikka hakkaa. Minne lastut lentelee?
*
Seuraavana aamuna 1. maaliskuuta kahvilan parlamentissa istui tavanomainen miesjoukko. Joku heitti ilmaan kysymyksen: - Montakos hamekangasta jouduit ostamaan?
Jortsu vastasi sivuun vilkuillen, ettei hän viitsinyt vastata Messengerin kautta tulleisiin. Näki selvästi, että hän valehteli.
Mokke sanoi, että ei ollut avannut ovea, kun ei ollut hamekangasta ostettuna. Kiusallisen tilanteen pelasti huomio: - Urppokin se sieltä näkyy tulevan. Ihan on kuin lentoon lähdössä.

Kahvilaan asteli Urppo, kaikkien tuntema poikamies. Katseet kääntyivät hänen loistavaan olemukseensa ja komeaan pipoonsa, jossa loistivat kaikki sateenkaaren värit ja jotain kirjaimiakin. Ei tarvinnut kysellä mitään, hän alkoi kertoa itse:

- Että sai eilisenkin päivän nähdä! Pihaan kurvasi pikkubussi ja sieltä purkautui 12 naista. Kaikki tulivat kosimaan! Tuli kehuja niin, että ropina kävi. Ja piponkin sain!
 -  No mitä ne muka kehuivat, mitäs kehumista sinussa on, urisivat muut ukot.
 - No en minä kaikkea edes muista, mutta ainakin sitä ne kiittelivät, että aina sanon päivää ja puhelen jotain muutakin, mitä milloinkin. Sitä, että autan pyytämättä ja otan niinku huomioon.
Ne sanoivat tehneensä tämän pipon kiitokseksi siitä, että avitan aina aukaisemalla oven ja jos joku on kaatua pyllähtänyt iljanteella, nostan pystyyn ja varmistan, onko kaikki hyvin.

Yksi sanoi että olen niin kuin hänen miesvainajansa, ja toinen että on niin mukava puhella ja kuulla miesnäkökulmaa, kun muuten on vain naispuolista juttuseuraa. Enkä kuitenkaan ole heti sänkyyn vonkaamassa.
Että voivat sitä miehet ja naiset olla toistensa kanssa myös kavereita ja ystäviä, ei sitä tarvitse yhteistä jääkaappia heti olla täyttämässä.
Ettei sitä tarvitse toisiaan pelätä ja kummastella. Samanlaisia ihmisiähän sitä ollaan kaikki.

Ukot luimistelivat kummissaan ja sitten muistui yhdelle jos toisellekin mieleen toimitettavia asioita.   - Terve, pitää tästä lähteä. Pilkkitoukkia pitää ostaa. Iskukoukkuja ei taida olla myynnissä.