Hövelö-Kallioniemi-Turjanlinna-Raatteentie Sokkomatka 6.-7.6. 2024

Keskiviikkona 6.6.2024 klo 6 lähti Vesannolta lähes 30 seikkailunhaluista henkilöä sokeina kuin kissanpoikaset kohti tuntemattomia kohteita, valmiina heittäytymään matkustamisen kuohuihin. Matkanjohtaja Esko Huttunen ja kuljetuksesta vastaava Ismo Jetsonen olivat suunnitelleet ja järjestäneet erittäin monipuolisen matkaohjelman, jonka rakentamista vertasin viiden tähden sudokun täyttämiseen. Matkan lukemattomat salaisuudet varjeltuivat tarkkaan, ei ollut edes tietoa mihin ilmansuuntaan Jetistan auto lähtee.
Aamunvirkeät matkalaiset pakkautuivat hyvissä ajoin piiitkään bussiin, joka odotti Vestorin edessä. Bussin pituuden salaisuus on keskellä sijaitsevat invapaikat, jotka ovat yhtiön hieno lisäpalvelu näinä tiukkaan ahdettujen penkkirivien päivinä.
Osallistuin ensimmäistä kertaa näin jännittävään meininkiin. Huonekaveritoiveita kyseltäessä olin rehvakkaasti uhonnut, että kaikki käy, olipa mies tai nainen. Suurimman osan elämäni öistä olen viettänyt miehen vieressä.
Kanssamatkustajissa oli muutamia tuttuja kasvoja nykypäiviltä tai lapsuuden / nuoruuden ajoilta. Eipä olisi arvannut, että seuraavana päivänä paluumatkalla kaikki tuntuisivat kuin saman perheen jäseniltä. Toivottavasti tunne siirtyy myös arjen kohtaamisiin kirkonkylän raitilla. Sitä vartenhan ryhmämatkoja tehdään, että ihmiset tutustuisivat ja lähentyisivät toisiinsa.

Jännitys tihentyi auton lähtiessä liikkeelle. Mihin ilmansuuntaan se kääntyisi? Muusta ei ollut tietoa, kuin että uima-asut oli kehotettu ottamaan mukaan. Auto kääntyi oikealle eli Kuopioon menevälle tielle. Keiteleen tien risteyksessä meikänainen huokaisi helpotuksesta; ei mennä ainakaan Rauhalahden kylpylään, joka on kaupunkiasuntoni lähellä.
Iisalmessa oli tarjolla oikea buffet-aamiainen kahvikupposen sijaan. Eipä silloin olisi osannut arvata, millainen ruokamatkakin olisi edessä. Meitä syötettiin ja kahvitettiin joka käänteessä.

Matka jatkui pohjoista kohti ja ensimmäinen kohde oli Eino Leinon kotitalon Hövelön mukaan rakennettu kulttuurikeskus Kajaanin Paltaniemellä. Elias Lönnrotkin on majoittunut Hövelössä kootessaan Kalevalaa.
Vierailukohde teki meikänaiseen hengästyttävän vaikutuksen. En voinut olla kiusaamatta retkikumppaneitani lukemalla ääneen Eino Leinon Nocturnea mukailevan runoni. Sillä osallistuin Kainuun Eino Leino -seuran valtakunnalliseen runokilpailuun.
Kysyessäni kilpailun edistymistä, oppaanamme ollut äidinkielen opettaja kertoi olevansa kilpailurunojen ensilukija. Hän suorittaa esikarsinnan ja siitä jatkaa kustantajan edustaja. Runoista kootaan kirja. He olivat odottaneet noin sataa runoa, mutta saaneetkin yli 1900. On siinä urakkaa kesän iloksi.

Matkamme jatkui Taivalkoskelle Kalle Päätalon kotitaloon Kallioniemeen. Kallen ”möllärit” (44kpl) ja niistä kootut teokset ovat tuttuja. Kaikki muu täsmäsi, paitsi viereisen Jokijärven (Iijoen leventymä) olin kuvitellut virtaavan toiseen suuntaan. Taivalkosken kunta ja Päätalo-instituutti ovat laajentaneet Kallen suuren elämäntyön vaikutuksen koko alueen hyväksi.
Muistin myös saaneeni kunniamaininnan Päätalo-instituutin Möllärimestarikilpailussa lukuisia vuosia sitten.

Antoisan päivän jälkeen Ismo Jetsonen kurvasi bussinsa yöpymispaikkamme Suomussalmen Kiannon Kuohut -hotellin pihaan. Siellä mainittavin tapahtumamme oli uimapukukierros hotellin kylpyläpuolella, jossa tutustuimme matkakumppaneiden kanssa lisää toisiimme. Naiset ahkeroivat vesijumpan pyörteissä, miehet ottivat lokoisammin. Vai lieneekö miten lokoisaa ollut kaulaansa myöten kylmävesialtaassa, huhhuh!

Seuraavana aamuna lastauduimme Kianta-laivaan, joka kuljetti meidät Turjanlinnan, Ilmari Kiannon taiteilijakodin pihapiiriin. Asiansa osaava opas, jäljellä olevat rakennukset esineineen ja ennen kaikkea ympäröivä maisema, avasivat taitelijan elämäntyötä enemmän kuin yksikään siitä tehty kirja. Yhtä kirjallisuuskulttuurin juhlaa.

Mieleeni nousi soimaan Kiannon Calamnius-nimellä sanoittama ja Oskar Merikannon säveltämä kaunis laulu Soipa kieli. Siitä on lukemattomia versioita, liitteenä yllätysesittäjien tulkinta. https://youtu.be/mqFOfN9jLO0 (ctrl+napsautus)

Suomussalmella viitostien varrella Käpylän pellolla näimme Hiljainen kansa -taideteoksen (kuvassa) , jossa on tuhatkunta turvepäistä, puettua hahmoa. Se on tanssija Reijo Kelan vuonna 1988 suunnittelema ympäristötaideteos. Alun perin "Kansa" toteutettiin Kelan tanssiesitystä varten. Työpaja Hanslankarit korjaa ja vaatettaa Hiljaisen kansan kahdesti vuodessa. ”Mannekiinien” päältä olisi voinut vaihtaa itselleen mieluisan vaatteen. Kierrätystä parhaimmillaan.

Raatteen tie -ulkomuseoaluetta lähestyttäessä toinen, vaiennut kansa kertoi omaa tarinaansa. Talvisodan Monumentti -kentän 3 hehtaarin alueelle on aseteltu 17 000 kiveä Suomussalmen taisteluissa 1939-40 kaatuneille suomalaisille ja venäläisille sotilaille. Muistomerkki ”Avara Syli” levittää suojaavat siipensä kivikentän yli tuulikellojen soittaessa hiljaa sodan mielettömyyttä vastaan. ”Vaikka ihminen kuolee, muisto elää.”
Raatteentien alue on yksi suuri sotamuseoalue, joka saa kävijän sanattomaksi. Sota raapaisee mielen pintaan lähtemättömän jäljen. Sisämuseo Raatteen Portti kiinnosti erityisesti miehiä. Armeijan käyneille se nostatti mieleen muistoja palvelusajoilta. En huomannut, lentelivätkö hylsyt bussin takaosan ”poikien” jutuissa jälkeenpäin. Raatteen portin hernekeitossa ei totisesti tarvinnut herneen etsiä kaveria.
Portin isäntä Reima Haapoja kertoi, että 60 hehtaarin ulkoalueelle rakennetaan joka vuosi jotain uutta. Viimeisenä 19 km:n pituisen museotien varrelle juoksuhauta-alue. Nykypäivän tilanteesta kertoo UKRAINA NYT -näyttelyhuone talvisotamuseossa.
*
Paluumatkalla tunnelma bussissa oli hiljaisempi kuin tulomatkalla. Olimme nähneet ja kokeneet niin paljon kahden päivän aikana, että jokaisella riitti mietittävää. Ja riittää pitkäksi aikaa.
Tämä matka säilyy mielessä kauan. Kiitos siitä kuuluu matkanjärjestäjille ja -kumppaneille.
                                                            KIITOS!