On tullut kirjoitettua käniseviä blogeja, sillä maailman meno vetää mieltä, suupieliä ja ryhtiä alaspäin. On kulkutauteja, luonnonmullistuksia, sotia, vainovuosia ja muita vitsauksia. Mutta onneksi on vielä jotain nousevaa ja nostattavaa. Vaikka kaikki maailman rahapolitiikka kaatuisi omaan mahdottomuuteensa ja lainat lankeaisivat maksuun, yksi ei petä koskaan.
Se on ruoho, nurmikko, joka hoitamattomana ei muutu
suloiseksi perhos-kukkakedoksi, vaan hengenvaaralliseksi
punkkiheinikoksi. Alkukesä viivästytti hyötykasvien
kasvuun lähtöä, mutta ruoho elää ja voi erinomaisesti, suorastaan
pulskasti. Mitä monimuotoisempi sekoitus on maan kamaralle
siunaantunut, sitä suurempi kilpailu joka lajin korrella saada päänsä
korkeimmalle ja lehtensä leveimmälle. Vihreitten kyynärpäitten
viuhkeen voi kuulla.
Se on kuuden viikon kamppailu, johon
nurmikentän ylläpitäjän täytyy sitoutua. Ensimmäisillä
viikoilla vihreä liike nostaa päitään samassa tahdissa heti kun
käännät selkäsi. Sitten väki eli valoon pyrkivä lajimäärä
pikkuhiljaa vähenee. Ensimmäiseksi luovuttavat yksivuotiset
siemenheinät, jotka tekevät vain yhden ponnistuksen ja jättävät
loput siemenet odottamaan vaikka viideksikymmeneksi vuodeksi parempaa
tilaisuutta. Loppukesäksi jäljelle jäävät vain sitkeimmät
monivuotiset, joita ei pysty edes naapurin armeija saamaan matalaksi.
Ihminen on ovela eläin. Hän on
kehitellyt monia apuvälineitä, joilla käydä häiritseväksi
työstämänsä pihamaan kimppuun. En ymmärrä, mistä tasaisen
siilitukkaisen nurmikon ihanne on tullut. Kaupallinen maailma sen on
luonut, ei suinkaan luonnon tai eläinten ystävät. Pihanurmikko on
kultakaivos, joka työllistää ja ylläpitää suurta teollisuutta.
Siemen-, lannoite-, leikkuri-, kastelu-, polttoaine-, työkalu- ja
jos jonkin sortin nurmikkonyrkin tarpeitten luominen on
tiedettä!
Hyvänen aika miten paljon vaivaa ja tavaraa tarvitsee
vihreä matto, joka ei oikeasti tarvitsisi mitään. Hullun hommaa on
se, että lannoitetaan ja kastellaan, että nurmikko kasvaisi ja
pääsisi leikkaamaan.
Yksi hulluimmista asioista on se, että
lietsotaan sammalvihaa ja myrkytetään sitä pois nurmikon tieltä!
Kun ihaninta ja kätevintä olisi, että että sammal peittäisi joka
neliösentin. Olisi aina ikivihreä, pehmeä matto jalan
astella.
Siinä oli saarnaosuus. Älkää tehkö niin kuin minä
teen, vaan niin kuin minä sanon. Itselläni on kunnioitettava
varasto heinäntekovehkeitä. On perusviikate, kaksiteräinen
järviviikate, on päältä ajettava leikkuri, on keräävä ja vetävä
vanha rumilus, on uusi simpsakka alleen silppuava ja vielä
trimmerineitonen.
Oli se vaan niin hieno voitto, kun sain 1500
neliötä leikattua ja kerättyä silpun kasvimaan ratoksi ja
katteeksi. Onhan se aika mahtavaa katsella työnsä jälkeä ja
tuntea voimansa. Minä hallitsen luontoa enkä peity heiniin.
Kun
on haalariunivormuun sonnustautuneena katkaissut kaulan
lukemattomilta kasveilta ja vienyt suojapaikan hyönteisiltä ja
muilta pieniltä olennoilta, sitten voi tekopyhästi pukea ylleen
runoilijan harsoisen viitan kuin perhosen siivet ja lyyritellä kaikkien aistien kautta kuten toisessa blogissa Ruohoa.
Kukkaketo, kaunis sana. Mutta ei sellainenkaan aivan hoitamatta ja niittämättä kasva. Mökkinaapurissani on heitteille jätetty niittylämpäre. Nyt se kasvaa jo lepän ja koivun alkuja, ohdaketta sun muuta. Ketokukkaset ovat tukehtuneet ja kuolleet isompien alle. Mökkini vieressä on pieni niitty, jota olen hoitanut parikymmentä vuotta niittämällä sen kerran kesässä ja kitkemällä puun taimet pois. Vasta nyt alkaa kasvusto pysyä matalana ja kesän niittykukat ovat uskaltaneet muuttaa sille - toivottavasti -asumaan. Tjaah, päivänkakkarat ovat kukkineet, se on sen merkki, että poutapäivän tultua on kaivettava viikate esille. Nyt on se kerran kesässä.
VastaaPoistaPaljon työtä vaatii kukkaketo. Vahvat kasvit valtaavat alueet nopeasti. Ennen vanhaan karja piti "niittämisestä" huolen. Oma nurmikkoni kasvaisi leikkaamattomana yhdessä kesässä tukkoon. Sieltä nousee pylväshaavan, ruusun ja lukemattomien muiden pitkäjuuristen kasvien taimia jatkuvalla syötöllä. Metsän aukolle nousee jo ensimmäisenä kesänä horsmaa, lupiinia, metsälauhaa... Luonto peittää ihmisen jäljet.
VastaaPoista