Ai(t)stillista

Ai(t)stillista

Sieltä se paljastuu, kaistale kerrallaan. Joka vuotuinen ihme, maan pinta, kasvupohja. Aistit riemastuvat mullan kutsusta. Kevään hurma täyttää keuhkorakkulat raikkaalla aamuilmalla, jota liikenne ei ole vielä sotkenut. Puiden herääminen pöllähtää tuulen pyörteestä siitepölypilvenä. Maasta puskevat sinnikkäät kasvinalut saavat talven aikana supistuneet pupillit laajenemaan. Kasvun ihme kurkistaa leskenlehden auringosta ja lumen keskeltä ponnistavan raparperin kaljusta vauvanpäästä.

Maaäidin synnytys on alkanut. Kätilöitä ei tarvita, luonto hoitaa tehtävänsä. Pian uutta elämää kirkuu ja parkuu joka puolella sekä kasvi- että eläinmaailmassa. Luonto räjähtää kasvuun.

Meillä viherpeukaloilla on oma maailmamme, jossa näemme ihania puutarhaunia ympäri vuoden. Tammikuusta alkaen olemme tutkineet siemen- ja taimiluetteloita keinovalossa, nyt aurinko avaa luonnon luettelot silmiemme eteen niin, että häikäistymme. Keväällä viherkaihi ja -kaiho ovat korkeimmillaan. Mikä vihreän kaipuu meihin on patoutunutkaan talven aikana.

Haravat saavat kyytiä, samoin talven aikana haravoijalle kertyneet kylkimakkarat. Kiertoliikettä luihin ja ytimiin asti, kaikki aistit valppaina. Korvat terävinä kuin pystykorvalla kuuntelemme pieniäkin linnun piipahduksia, lumoudumme mustarastaan loputtomiin vaihtelevasta laulusta, kuulemme kastemadon notkeat liikahdukset mustassa mullassa. Jokainen vihreä karva on ihme, kukkiva krookus kuin keijukaisen häämekko. Ensimmäinen perhonen rakkauden viesti.

Ja ne pyörryttävät tuoksut, parantavat henkäykset herättävät, nostavat mahlaa runkoihin. Kevät on aistien juhlaa, olemme elossa väkevämmin kuin muina vuodenaikoina. Jokaisena aamuna heräämme uuteen päivään uteliaina kuin pienet lapset suurten löytöretkien maailmaan.

Multa on vielä märkää, ei voi kunnolla upottaa sormiaan siihen, mutta lapion avulla sitä ihmettä voi jo tutkia. Kohta voimme kontata, möyriä, myllätä, möyhentää, kääntää ja vääntää maata kuin lapsena ennen. Kuin kastemadot, kuin kontiaiset.

Ja ne linnut. Pääsiäisenä 2025 olen jo nähnyt musta- ja tavallisia rastaita, sorsa- ja telkkäpariskunnat, joutsenia jo pitkään, Kuopiosta Vesannolle ajellessa kurkia kolmella viljelyksellä, tikan, punarintaisen ikkunaan törmänneen linnun ja lukemattomia tirpusia, joita puikkelehtii puiden seassa. Ääniä en metelistä paljoa erota; kuovit huutavat, järvellä jokin rahisevan rattaan tavalla ääntelevä sai lokit kirkumaan. Taivaalla lensi pari monenkymmenen linnun auraa, jotka ronkuivat oudosti. Mitä lienevät olleet.

Joka paikka on täynnä ihmeitä. Tekisi mieli kuvata ja jakaa, mutta ymmärrän, että en ole ainoa näkijä ja kokija. Muillakin on silmät ja korvat päässään. Ja työt jäisivät tekemättä. Mutta pakko on kuitenkin kirjoittaa.

*

”Tämänkin kevään elämä mulle annoit..” lauletaan Kurjet saapuvat-laulussa. Siinä on sanottu kaikki. Kiitos kevät, että tulet joka vuosi.