Lehmusrannan hartausretki

 

Vesannon Metsä-ryhmä noudatti mieluisaa kutsua opastetulle retkelle tutustumaan Lehmusrannan luonnonsuojelualueeseen Närhilän kylälle.
Opastajamme johdatti meidät luonnon salaisuuksien äärelle kulkemalla edellämme kuin metsän hyvä henki. Hänen kertomuksensa lehmuksista ja muista kasveista yhdistyi maapohjan omistavan suvun tarinoihin polvesta polveen. Kietoutui niiden kanssa yhteen kuin koivu, jonka kaksi runkoa kiertyivät toistensa ympäri kuin loppumattomaan rakkauden syleilyyn.

Lehmusmetsän kolme syntypuuta ovat kasvattaneet ympäröivään sekametsään suuren suvun. Ne itse levittävät latvansa niin korkealle, että vaeltajan on katsottava kaksi kertaa, ennen kuin näkee ylös asti. (Metsälehmuksen korkeus 15-30 metriä, ja puu voi saavuttaa 200-300 vuoden iän).
Kuusten kirkkojen ristit loistivat iltapäivän auringon säteissä, ja valo siivilöityi puiden runkojen välistä vihreääkin vihreämpiin sammaleisiin, jotka peittivät poisnukkuneita puuvanhuksia.
Syksyinen aurinko ja kosteus nostivat tuoksut ja värit voimakkaina esiin. Sammalmatto jousti jalkojen alla ja pehmensi askeleita. Aluskasvillisuuden äärellä tärkeiden aikuisten parvi ihmetteli lasten lailla lajeja, joista yksi tunnisti yhden, toinen toisen. Oppaamme tunsi kaikki ja lisäksi niiden syntytarinat. Harvinaisella lehto-orvokilla oli sydämenmuotoiset lehdet niin kuin niinipuulla (=lehmus). Kaatuneen haavan rungolla komeili kääpiä, jotka olivat melkein yhtä suuria kuin Mannisen leivät.
Varpuja, sammalia, jäkäliä, sieniä. Vastasimme kantarellien auringonkeltaiseen hymyyn ja ja kuuntelimme mustan torvisienen soitantoa (tuuba tai baritonitorvi). Vietimme myös hiljaisen hartaushetken pysähtymällä kuuntelemaan luonnon puhetta. Haavan lehdet havisivat, puun runko natisi, oksa tipahti. Joku lintu visersi, toinen piipitti, kolmannen oppaamme tunnisti talitintin hälytysääneksi sen monista puheäänistä. Tämä oli samalla kuulotesti.
Lieneekö ollut näkötesti se, kun kaikki kumartuivat tutkimaan suurta hämähäkkiä erään ryhmäläisen hupparin helmassa. Elimme kaikki aistit avoimina ja olimme osana luontoa.
Retkemme päättyi Lonnakkoon, joka oli rannassa kivilohkareiden suojaan jäänyt matala vesipyörylä. Keväiset kutuhauet kerääntyvät sinne suvun jatkamisen toimiin. Nyt lonnakon täyttivät viiltosarat, joiden karheat lehdet eivät soineet niin kuin jokapaikan saran lehdet.

Vanha, rauhoitettu metsä elää omaa elämäänsä. Siellä vallitsee suuri rauha kuin luomisen alussa. Alue on suuri yhteisö, jossa jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä. Tasapaino synnyttää terveellisen ilmaston ja ympäristön, joka on vahva vastustamaan tauteja ja tuholaisia.
Onnellinen hän, joka saa elää yhteydessä tällaiseen suureen temppeliin, jossa vallitsee rauha ja sen tuoma pyhyys. Kiitämme harhausretkestä, jonka saimme lahjaksi, matkaevääksi ja viemisiksi palatessamme arkimaailmaamme.

Metsän kirkko

Suuret kuuset,
vuosirenkaissaan
maan viisaus. Ikiaikaisia
kirkkoja vieri vieressä.
Ristit taivasta kohti.

Kumartavat nöyrinä,
metsän jättiläiset.
Kirkkaus pilkottaa välistä.

Metsä huokaa rukouksen rauhaa.

(Puheaikaa 2007)