Askel askeleelta

 

Kaikki matkat kävellään askelten varassa, tietää kiinalainen sananlasku.
Vauvan ihmeellisestä ensiaskeleesta lähtien ihmisen elämä on yhtä askeltamista. Jokainen siirtelee kehoaan paikasta toiseen omalla tavallaan. Siinä missä kuuman etelän ihminen keinuu kevyesti lanteineen, suomalaisen kävely on kömpelöä ja neliskulmaista. Muistelen joskus lukeneeni tutkimuksesta, jossa todettiin hangessa tarpovan tyylin piileskelevän meillä geeneissä.

Aktiivisen ihmisen askelmääränä pidetään 10 000+ jalansiirtoa päivässä. Joskus lahjaksi saamani askelmittari on hävinnyt jonnekin. Muistan kuitenkin, että lukemia putkahti monista muistakin tehtävistä, esimerkiksi porkkanan kuorimisesta sai paljon. Etunojapunnerruksista ei yhtään.
Mittarin käyttö on palkitsevaa ja innostavaa. (Kunhan ei anna sille liikaa valtaa.) Se herättää askelten nälkää. Sitä tyydyttääkseni steppailin hampaita harjatessa, kävelin edestakaisin jotain odotellessa, kiersin rinkiä pöydän ääressä tietokoneen avatessa itseään.
Innostuessa ahneus ja neuvokkuus kasvavat. Kahvinhan voi juoda kävellessä, syöminenkin onnistuu, naapurin jaarituksia kuunnellessä voi vaihtaa jalalta toiselle niin kuin on tähänkin asti tehnyt. Täytyy vain tehdä se hiukan reippaammin kuin ennen, vaivihkaisia liikkeitä laitteet eivät rekisteröi.
Kokeilin myös kävellen lukemista. Televisiossa henkilö, joka luki Finlandia-ehdokkaiksi etsittäviä kirjoja kokopäivätoimisesti, teki sitä myös kävellen. Itseltäni se ei oikein hyvin onnistunut, koska valaistuserot häiritsivät. Otsalamppu oli turhan kirkas. Tekstin mieleenpainaminen ei ainakaan alkuun toiminut.

Olen miettinyt jalan ihmeellistä rakennetta ja sitä, miten jokin pieni häiriö voi vaikuttaa liikkumiseen. Jos on vaiva varpaassa, on kipu sydämessä, tiesi jo vanha kansa.
Jokaisella ihmisellä on omannäköisensä askellus ja jalanjäljet. Eri elämäntilanteissa jalan paino on erilainen. Askel on kevyt mennessä tapaamaan rakasta ihmistä, surussa ja ikävässä se on raskas.
Ensimmäisestä askelesta on pitkä matka eteenpäin, mutta väistämättä Kerran on meidän viimeinen askel astuttava (Surumarssi V.G.Archangelskin runoon vuodelta 1878). Viimeinen askel voi tulla yllättäen ennen surumarssiakin. Tapahtuu jokin onnettomuus, halvaantuminen tai jokin sairaus estää liikkumisen.

Erzsebet Turmezei sanoo runokirjassaan: Ilman jalkojakin voi kävellä keskelle maailmaa ja molemmat jalat tallella pyöriä itsensä ympärillä. Ilman jalkojakin voi etsiä kadonnutta ja molemmat jalat tallella mittailla katuja aikaa tappaakseen. Jalat tallella kiertää kehää, ilman jalkoja avartaa näköalojaan”.

Oma runoni Kävelen

Kävelen.

Kevyet jalat

siirtävät askeleet vuorollaan.

Tasainen

tie jota kuljen.

Maisemat arvattavissa.

Menossa

en ole minnekään.

Mitään en pakenemassa.

Rauhallinen

matka itseni kanssa.

Näin hyvää seuraa en ole aina ollut.

Levollinen

mieleni murheita vailla.

Hiertävät kivet hiekaksi pehmenneet.

(Tuomirannan runoja 2006