Ja olemmehan me
kuutamoita katselleet. Vuosia sitten, kun vielä jaksoimme valvoa,
menimme talvi-iltoina mökkini lähellä olevalle vuorelle
ihailemaan ja ihmettelemään kuun epätodelliseksi valaisemaa,
oudosti kimaltavaa maisemaa. Tähtikirkkaina öinä saatoimme maata
selällämme lumihangessa aukealla jäällä ja katsella, miten
taivaankappaleet siellä meitä vartioivat.
Tunnistimme Otavan,
minä etsin Pegasosta, runohevosta. Tähtimerkkimme Kauris ja
Jousimies eivät ole kovin kaukana toisistaan etelätaivaalla.
Toivoimme jotain tähdenlennon jälkeen. Mietimme, miten paljon
avaruusromua siellä kierteli ja kuuntelimme avaruuden ja
hiljaisuuden kohinaa. Kuulimme Laika-koiran ikuisen haukun. Tuon
ensimmäisen avaruuskoiran surullinen tarina 1957 on jäänyt niin
meidän kuin muidenkin sen ajan ihmisten sydämiin.
*
Olemme
kirmailleet höyryn pöllähtäessä savusaunan ovesta kuun
valaisemaan lumihankeen tekemään enkelien kuvia, joille olemme
seuraavana päivänä nauraneet. Lukemattomat kerrat olemme uineet
kuunsiltaa pitkin kuin hopeoidut hylkeet. Oi kuu oi kuu!
**
Muistelen
metsästysretkiä, joissa olin usein mukanasi. Opetit minut tuntemaan
tuota harrastusta, josta en ollut ennen tiennyt mitään. Olin
mukanasi metsissä ja järvillä.
Opin erottamaan lintujen ääniä,
eläinten jälkiä tai niiden jättämiä muita merkkejä. Sain
tietää paljon eri luontokappaleiden käyttäytymisestä. Opin
näkemään, mihin
suuntaan jänis oli hangella kulkenut, ja miten se oli harhauttanut
tekemällä hypyn pussinperään. Näin lintujen kieppikoloja
lumessa, siivenjälkiä lentoon ponnistuksen jäljiltä, teerien
rypypaikkoja, hirvien kiimariehassaan kaatamia nuoria puita.
Toimin
joskus talviaikaan jäniskoiranasi eli lähdin ajamaan jäniksen
lymöpaikastaan liikkeelle ja sinä olit odottamassa ampumavalmiina.
Yhdessä asiassa päihitin sinut luonnon tulkintataidossa;
Nuoruudessa minulla oli kettukaulus, joka kastuessaan nosti esiin
ketun hajun. Metsässä huomasin ja tunnistin usein tuon hajun. Mutta
sen avulla emme koskaan päässeet kettua näkemään.
*
Käydessämme viimeisen kerran mökilläni
kesän alussa ihailimme ikkunasta pitkään nuorta kettua pihatiellä,
nukkuma-aitan vieressä. Siinä se seisoi ja katsoi meihin päin,
otti muutaman askeleen, pysähtyi ja kääntyi taas katsomaan kuin
odotellen. Monta, monta kertaa.
- Kumpaako se kutsui ja odotti
mukaansa?
Nyt tiedän, että se kutsui mukaansa sinua,
metsämiestä. Ja sinä lähdit. Tähtitaivaalla Ketun tähtikuvio on
himmeä, vaatimaton. Emme varmaan koskaan nähneet sitä tähtiä
katsellessamme.
****
Kiipesin
vuorelle
etsimään
runoja,
pimeän
ihmeitä.
Alas kylään syttyivät
yksinäiset
valot.
Yöpuulta
säikyn
linnun
pyrähdys,
metsän
pimennosta
ketun
haju sieraimiin.
Maston
punaiset kynnet
raapivat naarmuja yötaivaalle.
Kuu.
Älä piilota
kasvojasi
usvan kehään.
Haluan
koskettaa arpiasi!
(Runo kirjasta Vuorenajat 2009)
Kommentit
Lähetä kommentti